Yksi näistä musiikillisesti isommista on The B And The Band. Tälleen tietämättä nimen taustoja ja syvyyksiä tuntuu, että nimi voisi olla hölmöimmästä ja hankalimmasta päästä suomeksi laulavalle bändille. Mutta onhan näitä hölmöjä ja hankalia nimiä tullut ennenkin vastaan eikä sellaiset aina musiikkia huonommaksi tee.
Edellinen levy, Pimeyttä kansalla joka valotta vaeltaa, tuli kuunneltua vain pikkuisen ennen uuden ilmestymistä. Se kolisi kerralla ja lujaa. Jotenkin mahtavan säröinen ja pieni soundi. Taisi Yrjänä joskus kuvailla Aurinkoa, että se kuulostaisi ampiaiselta tulitikkuaskissa. Aurinko on hyvä levy, mutta ei se siltä kuulostanut. Pimeyttä... on sellaista soundia paljon lähempänä: eniten asiaan ehkä vaikuttaa cajonin suuri osuus lyömäsoittimissa ja akustinen kitara särön kanssa vielä auttoi asiaa.
Jotain samaa odotin uudelta, mutta eivät onneksi jääneet sitä täydellisyyttä toistelemaan. Rumpusetti on mukana ja muutenkin soundimaailma on selkeämpi. Selkeys pakottaa jotenkin tarkemmin miettimään sanoja ja muuta joutavaa. Sanoitukset eivät varsinaisesti ole mitään suuria teoksia, mutta ajavat asiansa oikein hienosti.
Melkoisen varma olen, että Gogol Bordelloa on tätä uutta varten kuunneltu ja mietitty. Vaikutus kuuluu edellistä levyä kehittyneemmässä akustisessa kitarakomppauksessa, jossain taustalaulujutuissa ja vaikkapa säkeistöjen keventämisenä virveliä säästämällä. Ne kaikki on hyviä juttuja, joista olen GB:ssä aina tykännyt. Ja parasta tietenkin on, että slaavilaista melodiamaisemaa ei ole ruvettu GB:ltä apinoimaan, kun se ei kerran luontevasti taida tulla.
Joo, siis hyvää melodista ja silti särmikästä punkkia se tämä on, vaikka hetkittäin pelottavan suomirokisti soikin. Ja sillä saralla ehdottomia suosikkejani nyt.
Niin ja mahtava lainabiisi: Sven Tuba och Fiskmåsarna taitaa olla oikeastikin tutustumisen arvoinen bändi.
