Levyn nimi taitaa olla listan paras tähän mennessä. Tai voisi olla; siinä saattaisi olla jotain, jos olisi joku laulu joka sen nostaisi johonkin.
Biisit ovat aikalailla perusamericanaa kantrin, folkin ja rockin seutuvilta. Ihan ok ja voisivat olla mahtavia, jos sanoitukset kantaisivat.
Sanoituksista jää päällimmäiseksi vain tunnelma, että kerrotaan kuinka vaikiaa ja raskasta elämä on ollut ja itsekin on vähän raju tyyppi. Ja sehän on ihan perusjuttua, mutta sitten on toisia, jotka osaavat kaiken vaikean kohottaa koskettavaksi tai kauniiksi. Kielikuvat ovat ankean konkreettisia eivätkä tee oikein mitään. On toisia, jotka vastaavalla konkretialla saavat jotain suurta aikaiseksi.
Binghamin ääni raspia sieltä suuntaa raspikurkkuskaalaa, jossa kai jo jotain diagnoosia kaivataan. Se voisi olla mahtava, jos äänessä kuuluisi jotain, joka tuntuu. Ei lämpöä ja viisautta tai epätoivoa tai raivoa kuulu hetkeäkään.
Siis jotenkin ei mitään. Bingham on suht nuori näihin ympyröihin ja silti jo moneen kertaan palkittu aiemmista jutuistaan. Tämä uuden perusteella en kyllä jaksa niihin enää tutustua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti