Americana Music Association Top 100 albums 2014 osa 43

Alkavat levyt käydä vähiin tällä listalla: sijat 97 ja 98 tässä.

Band of Heathens: Sunday Morning Record
Bändin nimen perusteella voisi jotain räväkkää odottaa, mutta taitavat pakanatkin olla enimmäkseen ihan tavallisia ihmisiä. 

Jostain syystä tulee California mieleen, vaikka Texasilaisia ovatkin. Ihan sama: ei tällä nyt saatu kovin suurta jälkeä sieluun aikaiseksi. Kilttiä ja turvallista.


Jim Lauderdale: Black Roses
Tämä setä tulikin vastaan jo listan sijalla 58. Sitä toista kuvailin geneeriseksi Rölli Peikko -kantriksi. Tämä sitten on vähän bluesimpi ja rosoisempi. Lauderdale on sen verran hyvä tekemään lauluja, että nousevat kyllä geneerisien blues-kantrihommien yläpuolelle. Ei nyt hirveän korkealla, mutta ok meininki, parhaimmillaan ihan mahtava, mutta ei siis koko levyn ajan.

Ja sama olo tulee tässä kuin sen toisenkin levyn kanssa: tosi sympaattisen ja mukavan kuuloinen laulaja, mutta jokin särmä jää puuttumaan. Kivaa kuunneltavaa silti.

Americana Music Association Top 100 albums 2014 osa 25

Jim Lauderdale: I'm A Song
Taas tämmöinen pidemmän linjan setä. Hyvä sellainen. Yhdellä kertaa kuunneltuna kaksikymmentä biisiä on vähän turhan raskas paketti, mutta saattaa olla ihan perusteltukin juttu. Kaikki laulut eivät ihan timanttisia ole, mutta ei toisaalta täydellisiä sukelluksiakaan löydy. Sukellukset vältetään tietenkin myös sillä, etteivät biisit veny yhtään pitemmiksi kuin mitä ne kantavat. Ja svengi on hyvä.

Soundillisesti pyöritään aika geneeristen kantrihommien parissa. Tai ehkä vain suomalaisin korvin geneeristä: hyvin saman henkisiä äänimaisemia on täälläkin tehty, välillä tulee pelottavan vahvoja yhtymiä Rölli Peikon parhaisiin, ihan oikeasti, ja välillä menisi täydestä Freukkarimeiningistä.

Lauderdalen ääni on mukava ja sympaattinen. Ei järisyttävä, mutta sitä on oikeasti kiva kuunnella. Ekan biisin hauskan törkeät sanojen venyttelyt vetosivat ehkä eniten.