Americana Music Association julkaisee vuosittain listan sadasta soitetuimmasta levystä. Lähteenä tuossa on siis 70 radioasemaa (perinteisiä radioasemia + nettiradioita mukana). Tuli vastaan listasta nätisti numeroitu versio.
Parina vuotena olen todennut, että pari tuttua levyä siellä on ja monta tuttua nimeä. Siihen se on jäänyt. 2014 listalta spotifystä löytyi yli 90 ja nyt sitten koitan kuunnella koko listan läpi ja kerätä muistiinpanot kuunteluista tähän blogiin.
Ja jos joku hassu haluaa tietää, että mitä muuta näistä höpisevä kuuntelee, niin last.fm:stä saa suuntaa antavan kuvan. (Ei siellä koko totuus näy, vain koneen äärellä ja puhelimen kanssa kuunnellut hommat.)
Tällä kertaa sijat 93 ja 94. Ei enää hirveän monta siis.
The Head and The Heart: Let's Be Still
Tämä tiiviistyy ehkä parhaiten sanomalla indiepoprockfolkiksi tai semmoiseksi. Yleisvaikutelma tosi fiksu, pohdiskeleva ja kekseliäs; melkein kuin ruotsalaiset olisivat olleet asialla. Jotain yhteistä melodiakuluissakin voisi olla First Aid Kitin kanssa. Tai sitten Andrew Birdin kanssa. Se ei ole paha asia.
Soundit retrohtavat ja sovituksien eteen on tehty töitä kovasti. Biisit pääsevät välillä kasvamaan mahtavan isoiksi.
Älyttömän kiva kuunnella ja jokainen biisi toimii ihan itsekseen hienosti. Levyn lopussa ei kuitenkaan ekan kuuntelun jälkeen mieleen ole jäänyt juuri muuta kuin hyvä tunnelma. Mutta se varmaankin riittää siihen, että pitää kuunnella uudestaan.
Peter Mulvey: Silver Ladder
Tämä on sitten ihan selvä tapaus. Jotain kautta päädyin tämän kickstarterin kautta hankkimaan ja paljon on tullut kuunneltua. Mulvey osaa olla myös mainio somepersoona: facebookissa syntyy kuva sympaattisesta, ahkerasta ja lahjakkaasta tyypistä ja concertwindowssa piti vast'ikään kahdentoista tunnin konsertin, josta ihan huomaamatta tuli puolet seuranneeksi. Makeita juttuja joita kantaa maanläheinen karisma.
Levyjäkin on tehnyt yli kahdenkymmenen vuoden aikana toistakymmentä. Vielä en ole saanut aikaiseksi niihin perehtymistä. Ahistaa tuommoiset levymäärät; tulee korkea ryhtymiskynnys.
Musiikki on rouheasti svengaavaa vaihtelevan bluesahtavasti kantrahtavaa folkrockia. Tai ehkä aika perusamericanaa siis. Biisit ovat hyviä, juuri oikealla tavalla helpon ja luontevan kuuloisia, mutta joissa on fiksuja sanoituksellisia ja/tai musiikillisia koukkuja sekä upeasti luotuja tunnelmia.
Parasta voisi kuitenkin olla Mulveyn ääni. Käheä ja ilmeikäs, herkästi ilmeikäs. Fraseeraa ovelasti. Mukavaa kuunneltavaa. Niin ja soittaa hän myös kitaraa perkuleen makeasti, mutta ei ikinä kikkaile kikkailun vuoksi, vaikka taidot riittäisivätkin monenlaiseen.
Niin ja tässä oli tuottajana joskus aikaisemmin mainittu Chuck Prophet, jonka oma levy oli kovasti pettymys. Upeaa tuotantojälkeä on kyllä tähän saanut aikaiseksi.
Tämä kyllä menee listan kärkipäähän minulla. Tai on siellä jo.
Videokin taisi syntyä kickstartista kerätyillä rahoilla, jos en ihan väärin muista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti