Americana Music Association julkaisee vuosittain listan sadasta soitetuimmasta levystä. Lähteenä tuossa on siis 70 radioasemaa (perinteisiä radioasemia + nettiradioita mukana). Tuli vastaan listasta nätisti numeroitu versio.
Parina vuotena olen todennut, että pari tuttua levyä siellä on ja monta tuttua nimeä. Siihen se on jäänyt. 2014 listalta spotifystä löytyi yli 90 ja nyt sitten koitan kuunnella koko listan läpi ja kerätä muistiinpanot kuunteluista tähän blogiin.
Ja joo: useimmat näistä perustuvat yhteen kuuntelukertaan. Alkuun idea tuntui pahan kerran perverssiltä; oikeasti levyjä saa arvioida vasta monen syvällisen kuuntelukerran jälkeen. Tässä onkin pointtina se, että hirveästä määrästä levyjä pitää yhden kuuntelun perusteella päättää, mitä kannattaa toistekin kuunnella. Ja samaa valintaa joutuu tekemään ihan arkisesti aina, kun uusia bändejä tai levyjä tulee vastaan.
Toisaalta en ole varma, että katsovatko kaikki teatteri- ja elokuvakriitikotkaan arvostelun kohteita moneen kertaan. Konserttiarviot kai ainakin on pääsääntöisesti pakko yhden kerran perusteella saada aikaiseksi. Että siinä mielessä.
Niin ja nyt kai olen selvästi urakasta puolet hoitanut! Nämä kaksi levyä näyttävät olevan sijoilla 50. ja 51.
Shakey Graves: And the War Came
Tätä sitten olikin pakko kuunnella moneen kertaan. Aluksi ehti hetken tuntua, että on ankean kuiva ja ohut äänimaailma, kun perustuu jonkinmoiseen yhdenmiehenorkesteriviritelmään. Vaan riisuttu toteutus tuokin jotain virkistävää tähän upeasti tuotettujen ja soitettujen levyjen joukkoon. Ilahduttavasti tämmöistäkin mahtuu perusteiltaan kovin konservatiiviselle listalle.
Folkkia, bluesia ja ehkä kantriakin on pohjalla, mutta hetkittäin mennään ihan vaihtoehtoisemman rokin puolelle. Eikä se tunnu ollenkaan väkinäiseltä. Eikä väkinäistä ole hetkittäinen äkkivääryyskään. Kaikki toimii biisien eduksi. Ja biisit ovat oikeasti hyviä.
Parasta kuitenkin on lauluääni. Kuivan karhea ääni hivelee jotain sellaista kohtaa jossain selkärangan alapäässä, että harva sinne osuu. Esmé Pattersonin vierailutkin täydentävät mahtavasti meininkiä. Äkkiseltään Pattersoninkin levy on perusteellisen tutustumisen arvoinen.
Carolina Story: Chapter One
Chapter Two oli tuolla muutaman pykälän korkeammalla listalla ja mielestäni kehuin sitä valtavasti. Aikalailla samat kehut voi tästäkin sanoa. Jos pakko jotain eroja kaivaa, niin ehkä biisit ovat kakkososassa aavistuksen kehittyneempiä ja persoonallisempia. Vaan aika väkisin tuommoiset erot pitää kaivaa.Todella hyvä levy ja tosiaan erottuu aika selvästi näistä avioparibändeistä. Tässäkin on sama vahvuus kuin kakkosessa: kuusi hyvää biisiä, ei siis ole tarvinnut mitään keskivertoväkerryksiä ottaa mukaan.
