Isbellin nimi ehti vuoden mittaan tulla vastaan sen verran monta kertaa, että levykin tuli kuunneltua oikeasti. Kaiken huomion ja ykköstilan listalla Isbell kyllä ansaitsee.
Kantri leimaa levyä aika pitkälle, mutta on mukana muutakin, selvästi folkahtavia tunnelmia, retroilua ja loistokkaasti poppiin vivahtavaa melodisuutta. Bändi pysyy selvästi taustalla ja hoitaa hommat tyylikkäästi. Ihan yleisesti levyn tuotannossa on monenlaisia koukkuja, mutta kokonaisuus on kuitenkin johdonmukainen.
Laulajana Isbell ei kovin kummoiselta äkkiseltään kuulosta, mutta nopeasti puskee vastustamattomasti ihon alle. Se ei tapahdu pelkästään äänellä vaan on siinä sanojakin mukana, mutta on tulkinnan vähäeleisessä aitoudessakin taikaa.
Sanoittajana ja säveltäjänä Isbell on selvästi kantrisuuruuksien joukkoon menossa. Sanoitukset pysyvät näennäisen konkreettisina ja selkeinä, mutta tahtovat aina jättää jotain ovelasti auki tulkitsemiselle.
Itse olen kerinnyt ottaa vasta alustavan tuntuman, ja kuunnella sen Willie Nelsonin ja Merle Haggardin kaverilevyn. Täytyypä ottaa tämä levy ensimmäisenä tarkempaan syyniin.
VastaaPoista