Tämäkin bändi on tullut vastaan aikaisemminkin. Jotkut näyttävät puhuvan bluegrassista tämän yhteydessä. Mistä minä noita ruohon rajoja tiedän, mutta laittaisin vähintäänkin eteen määritteeksi progressiven. Jotenkin samanhenkistä hommaa tekevät Nickel Creek, Puch Brothers ja (teki) Joy Kills Sorrow, ja jokunen muukin.
Älyttömän hyviä soittajia, upean paljon lauluvoimaa, jänniä sovituksia ja hyviä biisejä. Soolot eivät aina sisällöltään järisytä, mutta silloin voi kuunnella muita: koko ajan tapahtuu jotain makeen ja fiksun kuuloista. Kova keikkailu kuuluu siinäkin, että missään välissä ei jää kaipaamaan rumpalia, sen verran tiukkaa on komppien vetäminen kaikilla.
Teknisesti täydellinen suoritus ja taiteellinen vaikutelmakin reilusti ok, mutta jotain jää puuttumaan. Mikään ei ärsytä tai riko puhtoisuutta. Porukassa ei ole mukana ketään muiden edelle puskevaa persoonaa tai yksittäistä neroa, kuten noissa alussa mainitsemissani bändeissä.
Tässä ehkä parhaiten palvelee live-video; levyllä on saatu säilytettyä keikkasvengiä hienosti ja toisaalta kuuluu, että kaikki pystytään vetämään yleisön edessäkin yhtä komeasti:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti