Americana Music Association Top 100 albums 2014 osa 3

Onhan tää kummallinen urakka. Jotenkin perverssiä koittaa kuunnella hirveä määrä levyjä toisensa perään ja sitten koittaa ensireaktiot vielä kirjata jotenkin ylös. Mutta toisaalta tulee juuri kirjoittamisen takia kuunneltua ihan erilaisella intensiteetillä kuin yleensä. Tavallisesti parin biisin perusteella päättäisin, että jaksanko syventyä, ja sitten kuuntelisin muiden puuhien ohessa moneen kertaan, kunnes hiljalleen levy alkaisi hahmottua kunnolla. (Niin ja siis nimenomaan kuuntelen aina levyjä kokonaisuuksina, vaikka enimmäkseen streamina tulee nykyään kuunneltua.)

Kirjoittaminen on myös tavallaan hauskaa. Niiden kirjoitusten lukeminen ei sitten niin hauskaa olekaan. Yöllä tulee väsyksissä lasketeltua kaikenlaista joutavaa muka jotain kuvatakseen. Ehkä siitäkin oppii jotain hiljalleen.

Amos Lee: Mountains of Sorrow, Rivers of Song
Vähän huoletti taas noiden jättiläisten (Lucinda ja Jolie noissa edellisissä jutuissa) jäljiltä, jotta tuntuuko mikään miltään. Amos Lee tuntuu kivalta. 

Netissä joku kirjoitti, jotta Leen ääni on bluesahtavasti folkia, jossa on joku kantritvängi vielä mukana. Ei se ainakaan kauas mene totuudesta. Slovareissa äänestä tulee esiin joku aavistuksen nasaali sävy, joka tuo vahvasti mieleen Eros Ramazzottin. Minusta on pelottavaa, että olen kuullut Ramazzottia niin paljon, että se voi tulle mieleen jostain muusta. Mutta Lee pitää homman jotenkin siedettävänä. Ei liikaa limaa.

Musiikillisesti taas liikutaan edellisten kanssa aika samoilla seuduilla, mutta on hommassa oma terveesti leikkisä sävy. On kepeämpää akustispainotteista kamaa ja sitten rokataan aika raskaastikin.

Ja bändi on ihan törkeän hyvä. Osaavat pidätellä makeesti ja pienillä asioilla tehdä isoja juttuja. Bassojutut voisivat olla toistaiseksi tällä listalla vastaan tulleista kovimpia. Ja rumpalikin on jotenkin tolkuttoman tyylikäs.

Vielä video sieltä rokimmasta päästä.