Nämä seuraavat ovat Keb' Mo'n ja Lucinda Williamsin kanssa kilpasilla ja se on kova paikka kelle tahansa. (Edelleen siis sama soittolista, katso edellinen bloggaus.)
The Secret Sisters: Put Your Needle Down
Saattaa osoittaa omaa heikkoa perehtyneisyyttäni aiheeseen, mutta pakko tässä on ekana mainita Lana Del Rey. Jossain 50- ja 60-luvun popin ja esirockin maisemissa tässäkin pyöritään. Sävytkin tahtovat olla hetkittäin Del Reyn tapaan alakuloisen ja kohtalokkaan pahaenteisiä, vaikka heleämmät lauluäänet siihen oman kierteensä tuovatkin. Periaatteessa makee juttu taas kerran, mutta just nyt ei kolise alkuunkaan. Karkaa liian herkästi taustamusiikiksi.
John Fullbright: Songs
Ehkä tuleva hieno laulaja-lauluntekijä. Ei vielä kuitenkaan. Levyn alkupuoli koittaa olla kovasti syvällistä ja toteutukseltaan riisuttua, mutta eivät biisit tai tekstit ole niin hyviä, että kestäisivät. Eikä äänessä ole sellaista vahvaa persoonallisuutta, että sekään kantaisi. Puolen välin seutuvilla tulee mukaan bändi ja homma alkaa kulkea. Biisit kantavat paljon paremmin bändin kanssa ja poppiin vivahtavat äänensävyt pääsevät oikeuksiinsa. Ja sitten lopuksi taas lässähtää pianon kanssa lorvehtimiseksi.
Lucinda Williams: Down Where the Spirit Meets the Bone
Tämähän oli oikeasti tuolla listan top 10:ssä, mutta tuli vasta nyt kuunneltavaksi, vanhanaikaisesti levykaupan kautta. Mutta joo, tästä on aika turha minun kirjoittaa mitään: Lucinda on selvästi maailman parhaita laulajia, joka saisi Hailuodon kunnanhallituksen pöytäkirjatkin laulettua niin että en voisi muuta kuin itkeä liikutuksesta. Ääni ei ole hävinnyt mihinkään. Biisejä on tuplalevyllä ihan hirveästi sulateltavaksi ja eivät niistä kaikki mitään kuolemattomia ole, mutta sen äänen takia nekään eivät ahdista. Tyylillisesti vaihtelee sujuvasti melkolailla kaiken americanaksi laskettavan laitoja pitkin, jopa soul-slovari puhaltimineen löytyy. Tämmöiset levyt eivät pysty vanhenemaan tai kulumaan loppuun ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti