DeQn Suen nettisivuilla sanotaan, jotta Alternative Theatrical Pop. Kuvaa hommaa aika hyvin. Biossa taidetaan puhua myös yhteiskunnallisesti tiedostavasta. Sekin pitää paikkansa, varsinkin tuossa pop-kontekstissa (viittaan siis siihen, että vaikkapa jossain punkkiporukoissa sama tiedostaminen näkyisi suorasukaisemmin ja silleen). Pohjimmiltaan tässä on selvästi kyseessä laulaja-lauluntekijäkuvio, vaikka sitä akustista kitaraa ei rämpytetäkään. Ja hyvä lauluntekijä onkin. Ja laulajana oikeasti kova, vaikka se hetkittäin saattaakin hävitä poppikuorrutukseen. Mutta sekin kuuluu asiaan. Tai ainakin se, että ei päästä teknistä suoritusta itseisarvoksi.
Teatraalisuutta kai on se, että kaikenlaista rönsyilyä tapahtuu biiseissä useinkin. Rönsyily ei kuitenkaan karkaa pelleilyksi, vaan ne tuovat oikeasti jotain lisää, kehittävät jännitteitä tai jotain sellaista. Rajallisesta kokemuspiiristäni tulevat mieleen Fishbone ja Amanda Palmer. Ensimmäinen kai tuosta rönsyilystä ja Amanda teatraalisuudesta. Zeitgeistia kuunnellessa nuo molemmat mainitut vaikuttavat vähän vanhanaikaisilta. Näin tämä siis kuuluukin tehdä.
Tuotanto on ihan huippuluokkaa, samalla tasolla biisien kanssa. Älykästä ja leikkisää. Ainoa vähän vaivaava juttu on bassopään ohkaisuus ja mekaanisuus. Sinne kun saisi yhtä fiksua ja leikkisää menoa + hitusen rietasta lihallisuutta, niin tämä olisi ihan järisyttävää tavaraa.
Levy löytyy spotikastakin.
Videoita näyttää löytyvän montakin, mutta tämä ensimmäisenä kolahti, vaikka tai ehkä juuri siksi, että on herttaisesti livenoloinen ja toteutukseltaan levyn versiota riisutumpi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti