Niin. Cash on kuollut. Tämä on siis 30 vuotta vanha levy, joka jäi julkaisematta levy-yhtiön laskettua, ettei kannata. Siinä mielessä varmaan oikea ratkaisu, ettei 80-luvulla olisi välttämättä päätynyt minkään listan sadan parhaan joukkoon ajan henkeen sopimattomana.
Ihan originaalikunnossa ei taida julkaisu olla; jotain on äänitetty lisää ja varmaan nappeja väännelty nykykorvaan mukavamman kuuloiseksi. Heti ensimmäisen biisin alku on kyllä säästynyt kammottavan 80-lukulaisena, mutta senkin pelastaa Cash alkaessaan kertoa tarinaa.
Tarinoiden kertominen taitaakin olla tässä Cashin vahvuus: on tosi vaikea yrittää tehdä ohessa mitään muuta, koska on vaan pakko kuunnella kerrontaa. Cash ei ole juuri näitä sanoittanut eikä ole laulajana vaikuttavimmillaan, mutta silti homma toimii. Niin ja onneksi musiikillisestikin liikutaan enimmäkseen aika ajattomissa ratkaisuissa.
Lisukkeena oleva Elvis Costellon remix puolustaa paikkaansa kyllä, mutta onneksi se alkuperäinenkin on mukana. Ensikuulemalta levyn suosikeiksi nousevat levyn nimibiisi ja Waylon Jenningsin kanssa vedetty I'm Movin' On, joka svengaa vetävästi ja Jennings tuo hitusen räkää.
First Aid Kit: Stay Gold
Jotenkin epäilevä olo jäi FAK:n ekasta levystä: aavistuksen teennäistä ja liian nättiä. En hirveän perusteellisesti sitä kuunnellut, kun jokin siinä vastusti. Ehkä joku sellainen monissa ruotsalaisissa englannin kielisissä levyissä kuuluva överiksi menevä amerikkalaisuus, siis sellainen, johon edes amerikkalaiset itse eivät ikinä pystyisi. Plus sitten jotain löysää hippimäisyyttä, yäk.
Mutta nyt ilahduttaa aikalailla. Isoja, hetkittäin euroviisusuuruuteenkin yltäviä sovituksia, joissa mukana myös paljon pientä kivaa. Kantrin ja folkin perinteisiin nojaillaan tarvittaessa, mutta niistä osataan myös olla välittämättä. Laulu on hyvin pinnassa ja suurin dramatiikka ja asenne tulevat laulun kautta. Hyviä biisejä ja hyviä koukkuja; juuri oikeassa suhteessa Abbaa ja Johnny Cashia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti