Sarah Jarosziin olen aiemminkin tutustunut, mutta jotenkin olin jäänyt mielessäni kiinni kuvaan bluegrass-ihmelapsesta, joka oli varsinkin upea mandoliinin soittaja. Nyt täytyy muuttaa käsitystä.
Jarosz on ennen kaikkea upea lauluntekijä. Levy on sattunut americana-kontekstiin sopivaksi, mutta ihan itse biisien puolesta se voisi olla hivenen erilaisilla sovituksilla tosi fiksu poplevy tai jopa jonkin sortin rockiakin. Yleispätevästi hyviä biisejä siis.
Sitten Jarosz on myös hyvä laulaja, hyvin samalla tasolla biisien kanssa.
Soittajien suoritukset ovat kauttaaltaa tyylikkäitä ja biisejä palvelevia. Millekään tarpeettomalle virtuoosi-itselmöinnille ei ole tilaa jätetty. Omanlaisensa pehmeyden hommaan tuo monessa mukana oleva sello. Välillä mennään tosi riisutusti mandoliini-sello-viulu-kuviolla.
Tästä videobiisistä on levyllä eri versio, mutta molemmat kestävät komeasti (Sarah soittaa tuossa oktaavimandoliinia, ihan vaan tiedoksi, jotta se ei oo kitara):
Billie Joe + Norah: Foreverly
Pehmoisen lämpöistä ja sympaattista retroilua. Jotenkin vain tulee olo, että tässä pitäisi innostua ja ihastua siitä, että Billie Joe Armstrong tekee tämmöistä ja vieläpä Norah Jonesin kanssa. Vaan ei tästä ole kummankaan uralla kovin merkittäväksi tapahtumaksi.
Sovitukset eivät ole erityisen rohkeita tai kiinnostavia, vaan hyvinkin sovinnaisia. Soittajienkaan suorituksista ei mitään erityisen persoonallista irtoa.
Mutta joo onhan tässä hetkensä. Jotenkin puolivillainen kokonaisuus kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti