Taas nolottaa, etten tätäkään ihmistä tiennyt. Sukunimestä osaa tietenkin arvata paljon ja juuri niistä Cartereista on tässä kyse. Joillakin suku voisi olla rasite, mutta tässä tapauksessa se on vain vahvuutta: historiaa, perinteitä ja vahvoja esimerkkejä, joiden avulla oma ääni ja tyyli tulevat luontevasti.
Levy onkin sitten sitä timanttia ja hunajaa alusta loppuun. Paria omaa biisiä lukuunottamatta Carterin perheen vanhempia tuotoksia, mutta tuoreen kuuloisesti. Järkyttävän hyviä soittajia, joista tietenkin Sam Bush pitää mainita erikseen.
Mainioita laulajavierailijoita. Troublesome Watersilla Willie Nelson on ihanan hauras ja Carlene rinnalla mahtavan vahva.
Blackie's Gunman on ilmeisesti vähemmän tunnettu alkuperäisenä, mutta se on aika hillitön uuden version rytmiryhmän ansiosta. Tässä siis myös originaali vertailun vuoksi. Uudesta ei kunnollista videota löytynyt, joten kerrankin tuommoinen höntti diakuvaesitys.
The Devil Makes Three: I'm A Stranger Here
Tää on sitten näitä mun vanhoja suosikkeja. Edelliset levyt Do Wrong Right ja Stomp and Smash ovat soineet ihan mahottomasti. Alkuun olikin hieman pettymys, että uusi ei kuulostanutkaan ihan samalta, vaan oli ottaneet trion ulkopuolisia soittajia mukaan. Hiljalleen olen päätynyt tykkäämään tästäkin. Rummut ja muut soittimet syövät edellisten levyjen ihanasta tylyydestä paljon pois, mutta ei asenne varsinaisesti ole kadonnut mihinkään. Ja upean tiukka svengikin on tallella. Ja Casey Driessen (levyn kansissa Dreissen! virhe!) svengaa makeasti myös.
Tätä oikeaa videota en ollutkaan nähnyt. Parhaat videot tunnistaa heti siitä, että basisti hypnotisoidaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti