Lydia Loveless: Somewhere Else
Kelvollista kantrirokkia. Se rokki tahtoo tulla niin hyvässä kuin pahassakin rumpalin ja basistin tukevasta otteesta. Muuten sitten ei niin kaukana kantrista oltaisikaan. Pelkästään hyvää on se, että tämä kuulostaa oikeasti bändiltä eikä vain solistin taakse kasatulta säestysporukalta.
Tyylin ja melodioiden puolesta pyöritään aika samanlaisilla seutuvilla kuin Lucinda Williams. Loveless ei kuitenkaan samalla tavalla tee kaikesta elämää suurempaa. Sekin on osin hyvä; ei kukaan Williamsille siinä pärjäisikään.
Mutta siis hyvä levy, vaikka ei syviä jälkiä jätäkään. Sanoituksissakin melkein kerralla tarttuvia koukkuja, joista paras voisi olla Verlaine Shot Rimbaud (sivistymättömälle moukalle se tietenkin kuulostaa tapolta tai murhalta, vaikka oikeasti ampui vain käteen. Joo, piti katsoa internetistä.). Siitäkin lähtökohdasta olisi voinut ehkä repiä enemmän.
Mingo Fishtrap: On Time
Taas kuulostaa bändin nimi mitättömältä vitsiltä. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole limaisen lipevästä bilemusiikista, kuten String Cheese Incident tuossa pari päivää sitten tuntui olevan.
Funkahtavaa soulia siis. Toimii kyllä tanssikäytössäkin. Kertosäkeet tahtovat hetkittäin mennä iljettävän kosiskelevan puolelle, mutta jotenkin nämä pitävät ne kuitenkin voiton puolella. Ja mukavasti asialle omistautuneilta kuulostavat.
Svengi on makea ja tiukan rento. Periaatteessa siis oikein mahtavaa kuunneltavaa, mutta jokin nytkäys jää uupumaan laulajan suorituksesta. Ei siis huono laulaja, mutta jonkinlainen särmä vielä lisää tai jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti