Americana Music Association julkaisee vuosittain listan sadasta soitetuimmasta levystä. Lähteenä tuossa on siis 70 radioasemaa (perinteisiä radioasemia + nettiradioita mukana). Tuli vastaan listasta nätisti numeroitu versio.
Parina vuotena olen todennut, että pari tuttua levyä siellä on ja monta tuttua nimeä. Siihen se on jäänyt. 2014 listalta spotifystä löytyi yli 90 ja nyt sitten koitan kuunnella koko listan läpi ja kerätä muistiinpanot kuunteluista tähän blogiin.
Klikkausrajoitteisille tiedoksi, että seuraavana oleva Avettin veljesten levy on sijalla 89. Kai tätä voi jo urakan loppusuoraksi sanoa.
The Avett Brothers: Magpie and The Dandelion
Sanoisin tätä pop/rock folkiksi. Folkin suuntaan vetävät eniten laulutyyli ja soittimista varsinkin banjo+vähemmän kuuluva viulu. Muuten biisit menisivät ihan pop-rock-bändin levyllä.
Tai siis semmoisen bändin levyllä, joka osaa tehdä hyviä biisejä, jotka kunnianhimoisesti pyrkivät paisumaan suuriksi. Siis suuriksi ja kestäviksi Simonin ja Garfunkelin tyyliin. Tai hetkittäin vaikkapa Oasiksen tyyliin, sillä erotuksella, että Oasis ei ole yhtään näin hyvää biisiä saanut aikaiseksi.
Tunnelmallisesti on sitten jännää miten saavatkin yhdistettyä tuon taidon ja musiikillisen suuruuden tavoittelun jotenkin terveesti nöyrään ja rehelliseen tunnelmaan.
Joo siis kaikki hyvin ja hienosti, mutta ei silti mun juttu. Vähän turhan vahva tuo pop-pohjavire, että pystyisin innostumaan tarpeeksi.
Tai pitää ehkä miettiä; nämä videot ainakin nyt kolisevat yllättävän kovasti.
Candi Staton: Life Happens
Tämä taas on jotain soulahtavaa ja hetkittäin funkahtavaa viihdebluesia. Siistiä, tanssittavaa ja tyylikästä, mutta ei tule oikein lähelle minua musiikillisesti; räkä puuttuu. Staton on hyvä laulaja ja biisit oikein hyviä lajissaan, ei sillä.
Sanoitukset ovat jännittävät. Aiheet painottuvat parisuhteisiin ja niiden erilaisiin vaiheisiin: rakastumisen huumasta, suhteen arkipäiväistymiseen ja syrjähyppyjen houkutusten kautta eroamisiin + sitten lasten aikuistumiseen ja kasvatukseen.
Aiheiden käsittelytapa on mielenkiintoinen: tavallaan tilanne tai tunnelma pysäytetään ja sitä tarkastellaan hivenen erilaisista kulmista tai ainakin eri sanoin aina samaan kertosäkeeseen päätyen. Sävy on vahvasti pedagoginen: elämänkokemusta on kertynyt ja sitä jaetaan kuulijoille, jotta he oppisivat siitä kokemuksesta. Vahvimmin tämä puskee esiin Beware, She's After Your Manissä.
On toki mukana parissa viimeisessä biisissä yhteiskunnallista kannanottoa ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Mutta samalla sävyllä ja tyylillä nekin tehdään.
Tuo kerronnallinen jännittävyys ja mielenkiintoisuus voisivat kääntää levyn voiton puolelle minunkin korviin, mutta biisejä on ihan liikaa ja saarnaaminen ottaa voimille raskaasti. Harvoin levyn kuunteleminen kokonaan tuntuu näin merkittävältä saavutukselta.
Tuolle Avettin levylle tai veljeksille ei seuraava juttu tee oikeutta, mutta pakko jakaa tähän vähän syrjempään.
Basistina minulla on tiettyjä painajaisia. Yksi niistä muuttuu niin tehokkaasti kuvaksi ja ääneksi alla olevassa videossa, että sanoja ei juuri tarvittane selittämään. Lyhyesti: kitara ja banjo ovat niin kauheasti epävireessä, että nauhattoman soittimen soittaja on todella vaikeuksissa, ja tällä videolla näitä kärsijöitä on vielä kaksi eli basso ja sello. Ja vielä suosikkivideosarjassani NPR:n Tiny Deskissä. Minen kestäis tuommosta tilannetta. (tai en oo kestänyt edes tuota ekaa biisiä kuunnella loppuun, tiedä sitten mitä muissa tapahtuu. Kertokaa, jos joku pystyy)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti