Aamulla pyöräilin töihin tämän tahdissa ja jo toisen biisin kohdalla rupesin iloitsemaan tästä ruotsalaisten verrattomasta taidosta tehdä mistä tahansa amerikkalaisemman kuuloista kuin amerikkalaiset ikinä. Laulajan ääni resonoi aina välillä kovin samaan tapaan kuin Nina Perssonilla. Sitten bongailin noita ruotsalaisten tuntomerkkejä: tarttuvasti popahtavia biisejä, fiksusti höpsöjä sovituksellisia ratkaisuja ja ovelia sanoituksellisia juttuja, jollaisia syntyperäiset eivät ikinä käyttäisi, koska ne saavuttavat sellaista nokkelaa taiteellisuutta, joka on jenkeille vierasta. Ja juuri siksi ruotsalaisia voikin niin vilpittömästi rakastaa.
Vaan ei: syntynyt Louisianassa ja asustaa Memphisissä. Onneksi sentään basisti. Ehkä ne on just nämä bassovetoiset svengit ja hitunen mustalaisjazzia, jotka sekoittivat pään. Joka tapauksessa älyttömän hyvä levy, hauskoja sovituksia ja yksiselitteisesti hyviä biisejä.
Tää on sitten mun mielestä enemmän sitä ruotsalaista tyyliä ja kaihoa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti